Back
Easter eggs

Hyvää pääsiäistä!

April 8, 2020

    SuomiEnglish

    HSL:n joukkoliikenteessä liikennöidään tänä pääsiäisenä pääosin ainoastaan normaalin liikenteen mukaiset lähdöt.

    Esimerkiksi perinteistä lisäliikennettä Seurasaareen ei liikennöidä tänä pääsiäisenä. Koska koronavirus covid-19 leviää ihmisten välisessä kontaktissa, pyrimme vähentämään sitä olemassa olevin keinoin. Itse liikenne kuitenkin kulkee, jotta yhteiskunta pysyy toiminnassa poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta – on ihmisiä, joiden tulee edelleen päästä esimerkiksi töihin. Erityisesti U-bussilinjoilla poikkeukset pääsiäisenä ovat kuitenkin mahdollisia ja ne kannattaa tarkistaa suoraan liikennöitsijän sivuilta.

    Pääsiäispäivänä sunnuntaina 12.4. ja 2. pääsiäispäivänä maanantaina 13.4. E-, U- ja L-junilla on Pasilan alueen ratatöistä johtuen poikkeuksia liikenteessä. E-junia perutaan kokonaan ja U- ja L-junilla on aikatauluista poikkeavia lähtöaikoja.

    Samoista ratatöistä johtuen 10.-14.4. välillä lauantaista maanantaihin myös Ilmalassa osa Helsingin suunnan junista ajetaan pysähtymättä aseman ohi ja perjantai-illasta tiistaiaamuun Huopalahden ja Helsingin suunnan junilla on Pasilan asemalla raidemuutoksia.

    Huom! Vaikka pääsiäinen houkuttelisi sinua ulkoilemaan Suomenlinnaan, matkustaminen kannattaa koronaepidemian aikaan rajoittaa välttämättömään. Suomenlinnan osalta ohje tarkoittaa sitä, että lautta kannattaa rauhoittaa pääsiäisenä  – ja ylipäänsä koko epidemian aikana – saaren asukkaille.

    Lautta, jossa on paljon väkeä pienessä tilassa, on virukselle otollinen paikka levitä. Asukkaat tarvitsevat lauttaa välttämättömiin menoihinsa. Vieraillaan me muut saarella sitten, kun epidemia on ohi. 

    👉 Kiirastorstai 9.4.
    • Liikenne ajetaan torstain aikataulujen mukaisesti, paitsi lähijunilla joilla on perjantailiikenne.
    👉 Pitkäperjantai 10.4.
    • Liikenne ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaisesti. Lähijunilla L, P, K, T ja Z on pe-la yönä lisälähtöjä.
    👉 Pääsiäislauantai 11.4.
    • Liikenne ajetaan lauantain aikataulujen mukaisesti.
    👉 Ensimmäinen pääsiäispäivä 12.4.
    • Liikenne ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaisesti. Lähijunilla L, P, K, T ja Z on su-ma yönä lisälähtöjä.
    👉 Toinen pääsiäispäivä 13.4.
    • Liikenne ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaisesti.

     

    Hyvää pääsiäistä!

    Moovit

     

     

    lähde: HSL

    Previous